Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat ry (KuViO) haastaa Kuopion yritykset tukemaan linja-autoliikennettä. Yritysten tulisi osallistua vahvemmin ilmastotalkoisiin ja kannustaa asiakkaitaan käyttämään joukkoliikennettä yksityisautoilun sijasta.
- Moni auton omistava käyttäisi mielellään joukkoliikennettä, mutta ongelmana on kertalipun korkea hinta. Yritykset voisivatkin korvata bussilla tehdyn kertalippuhinnan kuittia vastaan, aivan samoin kuin monet korvaavat tällä hetkellä auton parkkimaksun. Korvauksen voisi lunastaa ostosten tai palvelun maksun yhteydessä esimerkiksi vuorokauden sisällä lipun ostosta, esittää KuViO:n puheenjohtaja Kim Tamio.
Tämä olisi konkreettinen teko, joka olisi linjassa myös kaupunkimme ilmastostrategian kanssa. Samalla se tarjoaisi yrityksille helpon keinon osoittaa ympäristövastuutaan. Yksityisautoilun vähentyminen laskisi päästöjen määrää ja lisäisi erityisesti keskustan viihtyvyyttä ja siten sen vetovoimaisuutta.
- Kuluttajat ovat nykyään yhä ympäristötietoisempia. Siten bussimatkustamiseen kannustamalla myös keskustan pienyrittäjät voivat saada lisää asiakkaita. Yritykset saavat tietysti samalla myös huomattavan imagoedun, Tamio huomauttaa.
Esimerkiksi Mikkelissä Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen MIKKE ry:n toimesta on kokeiltu tämäntyyppistä käytäntöä kesällä 2010. KuViO haastaa nyt myös Kuopion yritykset kokeilemaan tätä rohkeaa ympäristötekoa.
Lisätietoja:
Kim Tamio (pj., KuViO)
044 263 6689
puheenjohtaja(at)kuvio.info
Katja Lötjönen (vpj., KuViO)
050 300 1567
katja.lotjonen(at)vihreat.fi
www.muc.fi/fi/info/...mikkelissa/2010_06_ajankohtaista_mikkelissa.pdf
http://rautatiet.blogspot.com/2010/06/mikkeli-paikallisliikenteen-lipulla.html
http://www.kuopio.fi/ymp.nsf/TD/230609143008466?OpenDocument
Kannanotot
Kannanotto: Yritys, maksa asiakkaasi bussimatka!
Kannanotto: Kokoomuksen ympäristöpolitiikka on pelkkää sinistä viherpesua
Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat, KuViO ry vaati Suomen Kansalliselta Kokoomukselta sumuttamisen ja viherpesun sijasta äänestäjien arvostamista ja oikeita ympäristötekoja. Edellisissä vaaleissa Kokoomus julistautui työväenpuolueeksi ja nyt kun eduskuntavaaleihin on aikaa enää vajaa vuosi, aloitti sama puolue Vihreät Toivotalkoot. Työväki sai laman keskellä jäädä unholaan puolueen julistaessa sinisen uudeksi vihreäksi, jolla on useita sävyjä.
"Kokoomuksen ”uusi vihreä” on pelkkää epätoivoista viherpesua. Jokainen tietää, että puolue on Suomen suurin ydinvoimalobbaaja ja vasta vähän aikaa sitten puolueen oma poika Eero Tikka päätti provosoida muita vaatimalla, että norpat voisi tappaa sukupuuttoon muun luonnonsuojelun edistämiseksi. Lisäksi Kuopion valtuustossa enemmistö kokoomuslaisista on valmiina tuhoamaan Puijon luonnonsuojelullisesti arvokasta metsää golfkenttien tieltä", muistuttaa KuViOn puheenjohtaja Kim Tamio.
Talkoiden manifesti julistaa, että talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous luonnonsuojelun työkalu.
"Kokoomukselle vastuullinen markkinatalous merkitsee sitä, että kansalaiset kantavat ydinonnettomuuden riskit myös taloudellisesti valtion vakuuttaessa ydinvoimalat alihintaan. Tuoton korjaavat luonnollisesti ydinvoimalan omistajat. Luontokohteiden suojelu puolestaan näyttää tarkoittavan kokoomukselle Fennovoiman ydinvoimalan sijoittamista esimerkiksi Pyhäjoelle paikkaan, missä se tuhoaisi luonnon monimuotoisuutta Hanhikiven luonnonsuojelualueelta", tiivistää Tamio.
Kokoomus voisikin jatkossa keskittyä tyhjää täynnä olevien mainoskampanjoiden ja läpinäkyvän viherpesun sijasta suomalaisia arvostavaan rehelliseen ympäristöpolitiikkaan.
Lisätietoja: Kim Tamio, ktamio@hytti.uku.fi, 044 263 6689
Kannanotto: Kuopion yliopiston kampanjointikielto on demokratian vastainen
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajiston ensimmäiset vaalit järjestetään 31.3.2009. Kuopion yliopiston sääntöjen mukaan kampusalueella kampanjointi on rajoitettu sermeihin kiinnitettäviin julisteisiin ja yhteen järjestöpäivään. Esimerkiksi viime vaaleissa äänestysprosentti jäi selvästi alle 30 :n prosentin.
”Kuinka opiskelijoita voidaan kannustaa äänestämään, kun ehdokasryhmien ei anneta edes tiedottaa vaaleista – ainakaan ilmaiseksi?”, ihmettelee KuViO:n puheenjohtaja Reetta Väätäinen.
Yliopiston tiloja saa kyllä vuokrata kampanjointia varten, mikä asettaa ehdokasryhmät epätasa-arvoiseen asemaan varallisuuden perusteella.
”Ylioppilaskunnan tulisi edustaa kaikkia opiskelijoita. Edustuksellisuus ei toteudu, jos kaikki ryhmittymät eivät saa tasapuolisesti ääntään kuuluviin kampanjointirajoitusten vuoksi”, toteaa Kuopion kampuksen vihreiden ehdokasryhmän kampanjapäällikkö Katja Lötjönen.
Lisätietoja:
Reetta Väätäinen, rsvaatai@hytti.uku.fi
Katja Lötjönen, klotjone@hytti.uku.fi
Kannanotto: Kaikki Kuopion opiskelijat eivät kannata uutta yliopistolakia
Keskiviikkona 18.2. ilmestyneessä Savon Sanomien artikkelissa "Kuopio kannattaa uutta lakia" käsiteltiin yliopistolakiuudistusta. Siinä Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan (KYY) puheenjohtaja kertoi kannattavansa uutta yliopistolakia.
- Kaikki Kuopion yliopiston opiskelijat eivät kuitenkaan kannata uutta yliopistolakia. Edes KYYn korkein päättävä elin eli edustajisto ei ole linjannut kantaansa koskien yliopistolakiuudistusta, huomauttaa KuViOn puheenjohtaja Reetta Väätäinen.
Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat vastustavat uutta yliopistolakia nykyisessä muodossaan. Se vaarantaa yliopistojen autonomian, hallinnon opiskelijaedustuksen sekä korkeakoulutuksen tasa-arvoisuuden.
- Yliopistolain uudistus tekee yliopistoista tehtaita, jotka tuottavat vain sitä, mikä käy kaupaksi. Uusi yliopistolaki tuhoaa sivistysyliopiston rippeet. Kannatamme vuoden lisäaikaa lain valmisteluun, jotta lain epäkohtiin havahtunut yliopistoväki ehtii saada äänensä kuuluviin, tiivistää Katja Lötjönen, KuViOn edustaja KYYn edustajistossa.
Lisätietoja:
Reetta Väätäinen, 044 062 0613, rsvaatai@hytti.uku.fi
Katja Lötjönen, 050 300 1567, klotjone@hytti.uku.fi
Kannanotto: Ei lukukausimaksuja!
Vanhasen II hallituksen ohjelma sisältää lukukausimaksukokeilut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tämä on mielestämme ensimmäinen askel kohti yleisiä, myös suomalaisia opiskelijoita koskevia lukukausimaksuja. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen kokeiluluonne unohdetaan muutamassa vuodessa ja maksut jäävät pysyviksi. Seuraavaksi peritään maksuja toisen tutkinnon suorittajilta, sitten viittä vuotta pidempään opiskelevilta, sitten alaa vaihtavilta, sitten jatko-opiskelijoilta ja lopuksi kaikilta. Maailmalla on esimerkkejä siitä, että maksut on otettu käyttöön portaittain. Esimerkiksi Saksassa on siirrytty kaikille maksulliseen koulutukseen asettamalla lukukausimaksut ensiksi jollekin pienemmälle ryhmälle.
Maksullinen korkeakoulutus tuhoaa koulutuksen tasa-arvon. Opiskelumahdollisuus ei riippuisikaan enää motivaatiosta ja lahjakkuudesta vaan maksukyvystä. Yhteiskunta jäisi ilman monen motivoituneen opiskelijan panosta, kun heillä ei olisi varaa kouluttaa itseään. Maksuton koulutus antaa ihmisille mahdollisuuden ajatella, kehittää itseään ja luoda uutta. Maksullinen puolestaan johtaa kohti nykyistäkin kapeampia putkitutkintoja ja lisää entisestään paineita tiivistää opiskelutahtia. Demokratia ja kansalaisyhteiskunta eivät toimi jos opiskelu ja työ vievät kaiken ajan ja energian.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vaatii maksuttoman korkeakoulutuksen säilyttämistä ja sen kirjaamista perustuslakiin.
Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat, KuViO
