ISYYn edustajistovaalit keskeytetty!

KYYn 26.3. antaman tiedotteen mukaan keskusvaalilautakunta on keskeyttänyt Itä-Suomen Yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaalit.

Inhimillisestä virheestä johtuen ilmoitustauluille ja ehdokkaille päätyi aluksi osittain väärin numeroitu ehdokaslista. Lisäksi selvisi, että osalla Joensuun yliopiston opiskelijoista on ollut ongelmia sähköisen äänestyksen kanssa. Äänestäessään he eivät ole joko päässeet kirjautumaan sähköiseen äänestysjärjestelmään tai ovat saaneet virheellisesti ilmoituksen puuttuvasta äänioikeudesta. Ongelma on johtunut Joensuun yliopiston atk-keskuksen tietojärjestelmistä. Atk- keskus on muuttanut järjestelmiensä asetuksia korjatakseen ongelmat, mutta nämä muutokset olisivat kuitenkin tulleet käyttöön vasta ensi viikon tiistain äänestyksessä.

Keskusvaalilautakunta on päättänyt käyttää 15. huhtikuuta alkavissa vaaleissa ehdokkaille alun perin lähetettyä ehdokaslistojen yhdistelmää. Vaaleissa käytettävä ehdokaslistojenyhdistelmä on siis sama, jota nyt on käytetty mainonnassa.

Vaalit käydään edelleenkin täysin sähköisenä. Vaalien keskeyttämisen takia nykyinen sähköinen vaaliuurna tuhotaan avaamattomana, ja kaikkien jo äänensä antaneiden tulee äänestää uudestaan.

Keskusvaalilautakunta on päättänyt esittää edustajistoille uusiksi vaalipäiviksi seuraavia päiviä:
- Ennakkoäänestys 15., 16., 17. ja 21. huhtikuuta kello 9.00-18.00.
- Vaalipäivä 22. huhtikuuta kello 9.00-16.00.
Joensuun ja Kuopion edustajistot vahvistavat (tai ovat vahvistamatta) vaalipäivät kokouksissaan, jotka pidetään 8.4..

Nyt pääsee siis äänestämään uudelleen ja äänestäminenhän on aina kivaa :) Muistattehan siin käydä äänestämässä uudestaan, ettei ISYYn göönaminen jää puolitiehen. Kun äänestyspäivät varmistuvat, niistä ilmoitetaan myös täällä KuViOn sivuilla.