Vanhasen II hallituksen ohjelma sisältää lukukausimaksukokeilut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tämä on mielestämme ensimmäinen askel kohti yleisiä, myös suomalaisia opiskelijoita koskevia lukukausimaksuja. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen kokeiluluonne unohdetaan muutamassa vuodessa ja maksut jäävät pysyviksi. Seuraavaksi peritään maksuja toisen tutkinnon suorittajilta, sitten viittä vuotta pidempään opiskelevilta, sitten alaa vaihtavilta, sitten jatko-opiskelijoilta ja lopuksi kaikilta. Maailmalla on esimerkkejä siitä, että maksut on otettu käyttöön portaittain. Esimerkiksi Saksassa on siirrytty kaikille maksulliseen koulutukseen asettamalla lukukausimaksut ensiksi jollekin pienemmälle ryhmälle.
Maksullinen korkeakoulutus tuhoaa koulutuksen tasa-arvon. Opiskelumahdollisuus ei riippuisikaan enää motivaatiosta ja lahjakkuudesta vaan maksukyvystä. Yhteiskunta jäisi ilman monen motivoituneen opiskelijan panosta, kun heillä ei olisi varaa kouluttaa itseään. Maksuton koulutus antaa ihmisille mahdollisuuden ajatella, kehittää itseään ja luoda uutta. Maksullinen puolestaan johtaa kohti nykyistäkin kapeampia putkitutkintoja ja lisää entisestään paineita tiivistää opiskelutahtia. Demokratia ja kansalaisyhteiskunta eivät toimi jos opiskelu ja työ vievät kaiken ajan ja energian.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vaatii maksuttoman korkeakoulutuksen säilyttämistä ja sen kirjaamista perustuslakiin.
Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat, KuViO
